keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Havulammen karsinta 2.10.2010

Havulammen karsinta 2.10 2010 Petteri Metson rapsa kisoista. Kuvat Janne Erämies.


Eka jakso pooli 6

Matkaan lähdettiin Erämies Jannen kanssa viiden jälkeen ehdittiin juuri sopivasti arvontaan.

Arpa heitti minut B-ryhmään ja taisteluparikseni sain Strandmannin Juhon Keski-Suomen perhokalastajista.Kilpailunumerot olivat Juhon A 6 ja minun B 6 eli ensimmäinen pooli oli kutonen ja Juho aloitti puolen tunnin kalastusrupeaman tässä poolissa .Ei kauaa mennyt kun Juholla oli eka kala ylhäällä. Kalantulo oli melkoista. Va veti vastarannalla jatkuvasti kalaa ylös ja Pietulla oli hommia, eikä minunkaan toimettomana tarvinnut olla. Juho veti 8 kalaa tästä poolista, joka oli parkkipaikalta katsottuna vasemmalla puolella.Puolituntinen kului nopeasti ja minä pääsin vuorostani kalastamaan. Aloitin liitsi-booby seteillä eikä kauaa mennyt kun oli eka kala ylhäällä. Sitten muutaman heiton päästä toinen. Tämän jälkeen meni setit pohjaan ( kaikki kolme perhoa). Ei muuta kuin toinen vapa käyttöön. Kalan tulo alkoi hiljenemään mutta onnistuin saamaan ylös vielä pari kalaa ja pari karkuutusta sen päälle eli saldo 4 kalaa yhteensä.


Pooli 8

Juho aloitti tämän poolin kalastuksen, joka oli nuotiopaikan kohdalla. Kalantulo alkoi hiljenemään mutta silti Juho sai kolme kalaa ylös asti.Minä aloitin fast-intterillä pikkuinen booby päässä sekä pienet liitsit sivutapseissa. Ei mennyt kauan kun boobyyn nakersi eka kala mutta se jäi ainoaksi koska sössin pari kalaa.

Pooli 1

Pooli ykkönen oli lammen lahukka, jossa on se suntti parkkipaikalta katsottuna lammen oikeanpuoleinen pääty Juho aloitti sen kalastuksen saaden ylös yhden kalan lukuisten tärppien lisäksi joten kalat tulivat varovaisemmaksi. Päätin vaihtaa taktiikkaa ohentamalla tapsit 0,18 ja alkamaan kalastamaan pikku nymfeillä, koska Juho oli saanut kalansa nymfillä.Taktiikka osoittautui ainakin minun osaltani oikeaksi, sillä sain pari kalaa ylös asti sekä karkuutin yhden. Juhon ekan jakson saldo oli 12 kalaa joka riitti jakson nelos tilaan A-ryhmässä sekä minun 7 kalaa joka riitti B-ryhmässä vitostilaan.A-ryhmän voitti VA 18 kalallaan ja B-ryhmän voitti Pietu 12 kalallaan.


Toinen jakso

pooli 3

Tunnin tauon jälkeen Juho aloitti taas kalastuksen. Kalantulo alkoi entisestään hiipumaan mutta Juho sai kuitenkin yhden kalan tästä poolista.Minä jatkoin pikkuperhoilla, jotka olin vaihtanut erinlaisiin tauolla eikä aikaakaan kun sain ekan kalan ylös. Tästä oli hyvä jatkaa kalastusta. sain vielä pari kalaa lisää eli 3 kalaa tuli saldoksi.

Pooli 5

Pooli vitonen oli kalalammikoiden pääty, jonka sai kalastaa vain molemmilta sivuilta. Juho aloitti tämän poolin kalastuksen, joka oli ollut kisan heikoin pooli, joten odotukset ei ollut korkealla kummallakaan mutta silti Juho onnistui saamaan yhden kalan tästä poolista. Minulla ei ollut piston pistoakaan tästä poolista.

pooli 7

Juhallo oli tässä muutama tälli mutta minulla ei ollut tapahtuman tapahtumaa. Tämän jälkeen oli tunnin tauko ja Pietu syötti koneelle kahden jakson tulokset. Yllätys oli melkoinen ,sillä minä sain kolmella kalalla jakso voiton B-ryhmässä. Muita kolmen kalan miehiä mun ryhmässä oli Kivimäen Ville joka oli jakso kakkonen. Kilpailu tulee olemaan tiukka joten viimeisellä jaksolla olisi onnistuttava jos mielii hyville sijoille.

3 jakso

Pooli 9

Tauon jälkeen B-ryhmäläiset pääsivät aloittamaan kalastuksen meidän pooli oli kilpailun ainoa kahluupooli joka oli nuotiopaikasta oikealla .Minä aloitin kalastuksen, näin keskellä joitakin pintakäyntejä joten sinne heittoja. Minulla oli taas pikkuperhot ( olin vaihtanut hieman erilaiset). Jjonkin aikaa siinä meni kun tärppi tuli. Otti pieneen tummaan nymfiin 35 cm. Kille haaviin YES. Nyt on mahkut hyvään sijoitukseen. Näin Pietun saavan kaksi kalaa, joten Pietulla ruletti. Kala jäi mun ainoaksi tällä poolilla. Nyt oli Juhon vuoro yrittää. Juholla oli tällejä mutta yhtään ei tullut ylös asti.

Pooli 2

Aloitin kalastuksen taas hieman erilaisella punaisella kuulapäänymfillä eikä aikaakaan kun nymfiä vietiin. 40cm kille haaviin. Pietun kanssa tilanne 2-2. Jonkin aikaa kalastettuani nostin hieman vapaa ylös, niin silloin kille tarttui kiinni samaan punaiseen nymfiin. 42 sentin kille. Samaan aikaan Pietu vetää kahluupoolista kalan ylös. Tilanne Ukkometso-Pietu 3-3. Myös Kivimäen Villellä kolme kalaa plakkarissa, joten jännäksi vetää. Juho kalasti tämän poolin saamatta kalaa ylös.

Pooli 4

Aloitin kalastuksen saamatta pistoakaan,Pietu oli saanut ainakin yhden kalan, joten Pietu oli vahvoilla voittaa koko kisa. Juhallo oli tärppejä mutta ne eivät tarttuneet. Minulla oli nyt tiedossa hyvä sijoitus. Olin kolmannen jakson kolmonen Kivimäen ja jakson voittaneen Pietun jälkeen . Pietu veikkasi minulle neljättä sijaa mutta kun tulokset oli syötetty koneelle Pietu tuli sanomaan, että oot kolmonen. Riemu oli suunnaton. Seitsemän vuoden odotus ohi. Oli hienoa olla podiumilla sellaisen miehen kaa joka on ollut isäni kanssa 2003 joukkue Sm-kisoissa hopealla. Voitto meni oikealle miehelle. Hienoa Pietu.! Palkintojen jaossa ajattelin vuonna 2006 kuollutta isääni Reijo Metsoa. Omistan tämän mitalin Repalle. Loppu analyysi kisoista kisat olivat hyvin järjestetty ja monella oli mahdollisuus voittoon. Marginaalit ovat todella pienet. Tämä oli ensimmäinen kiertokisa jossa jokainen kalastaa joka poolin. Puolituntinen menee nopeasti joten säätämiseen ei ole varaa, joten useat setit pitää olla valmiina.

Tulokset

1.Pietari Sipponen Kspk

2.Ville-Antti Jaakkola Ospk

3.Petteri Metso E-suomen kilpaperhokalastajat

maanantai 4. lokakuuta 2010

Perniön Lohenrenkaan syyskarsinta 2-3.10.2010



Kisarapparia omasta vinkkelistä

Hieman kisan rakennetta niistä tietämättömille:
Kilpailijat 21kpl ja yksi "ulkopuolinen" sekä kaksi mukana kalastavaa valvojaa jaettiin neljään kuuden kalastajan ryhmään; ryhmiin A+B ja C+D
Kilpailu kalastettiin siten että ryhmä A+B kalastivat ensimmäisen jakson, eli la-aamupäivän uutta lampea ja samanaikaisesti C+D kalastivat Pömpiäistä ja Kivijärveä. Toiselle jaksolle, eli iltapäivälle alueet vaihdettiin ristiin ja vastaavasti su-aamuna A+B aloitti Kivijärvi-Pömpiäinen akselista ja vaihto iltapäivälle, eli näin ollen viikonloppuna tuli neljä jaksoa.
Yksi jakso muodostui kuudesta 40min sessiosta, joista vuoretellen puolet valvottiin omaa taisteluparia, jolloin kalastusaikaa tuli 4 tuntia/jannu/päivä.

Sain A-ryhmän lapun ja Holttisen Nikolain taistelupariksi. Aloitin oman ensimmäisen 40-minuuttisen uuden lammen 2. poolista. Ei viittä minuuttiakaan, kun kala oli kiinni - ja karkuun! No heti muutaman heiton perästä kille ylös. Taas muutama minuutti ja tärppi - huoh!. Sitten yritystä hieman toisaalta ilman tulosta. Paluu aloituspaikalle ja parin heiton päästä kala ylös - hienoa, kaksi kalaa jo ensimmäisen 40min aikana ylhäällä. Seuraavaksi kalastin nelospoolia, eli osaa takavallista ja osaa lännenpuoleisesta rannasta. Tuon tapahtumat jäi kahteen tärppiin. Viimeinen sessio oli kuutosessa, eli kioskia lähinnä olevan kallion luona - täältä ei nypyn nypyä. Kalan tulo ei ollu muillakaan huimaa ja nuo kaksi kalaa riittivät jakson viidenteen sijaan. Kolmen kalan kavereita taisi olla Toivonen, Vyyryläinen ja Ruuskanen.
Tuhdin pyttipannu-luonaan jälkeen siirryimme Kivijärvelle ja Pömpiäiselle. Iltapäivä oli pläkä ja aurinoinen, joten vaikeaa oli odotettavissa. Pääsin aloittamaan ruokalevolla ja valvomaan Niksua, joka onnistuikin saamaan tärpin. Omalla vuorollani sain tuosta samasta paikasta kalan, joten ei tullut blänkkejä tälle jaksolle. Muutoin oli varsin hiljaista. Ylönen oli saanut Pömpiäisestä kaksi kalaa ja Sandelin ja Elfvengren saivat kalat mieheen ja joitain karkuutuksia kuului myös korviin. Jakson viimeisellä sessiolla onnistuin vielä saamaan toisen kalan, joten sillä tuli täpärä jaksovoitto sentin-parin erolla suhteessa Ylöseen. Ryhmässä C+D oli mennyt enemmän ristiin, joten ensimmäisen päivän jälkeen olin kokonaiskisan johdossa - oli mukava lähteä saunomaan ja kohti sunnuntaita...

Sunnuntain aloitin valvomalla Elfvengrenin Markoa "kivipoolilla", eli Kivijärven nelosella. Marko saikin sieltä tällin ja itse vedin perään MP:t. Muillakaan ei ollut kaloissa hurraamista ja vain Kallion Kaitsu, eli Kissa taisi saada kalan haaviinkin asti.
Kiveltä Pömpiselle, joka oli täysin "kuollut". Kaiken lisäksi Marko liukastui kalliolla rikkoen nivelsiteensä - Markon kisa ohi. Jakson viimeinen session oli taas Kivilammen puolella, jossa perhot saivat uida varsin häiriöttä. Eli MP-jakso, twelve points - tack!
Ei tilanne kilpailun(i) kannalta kuitenkaan paha ollut. Ryhmä C+D:llä oli ollut vaikeaa uudella lammella, joten olin edelleen sentään kokonaiskisa kolmas.
Sapuskan ja tauon jälkeen siirryimme uudelle lammella ja samalla aurinkokin oli mennyt pilveen sekä hienoinen tuuli rikkoi veden pinnan. Nyt oli hieman luottoa hommaan ja hyvä fiilis lähteä kalaan...
Aloitin jakson viitosesta, eli lammen länsirannalta. Olin vaihtanut/tsempannut jopa kahluuhousut jalkaan, koska tuossa viitosessa oli hyvää paikkaa heittolaiturien ulottumattomissa. Olikohan viides tai kuudes heitto laiturilta ja kala kiinni - irti!
Muutama heitto toisaalle ja sitten heitto kohtaan, jossa oli edellinen tälli. Taas kala kiinni ja nyt kunnon vastaisku - 0.21mm Sightfree poikki! Apeat fiilikset ja karmea sadattelu perään. Onni oli kuitenkin myötäinen, koska sain lähes samasta "reiästä" kolmannenkin kalan kiiinni ja sen jopa ylöskin asti. Nyt oli hyvä fiilis, kun tiesin, että ainakin palkintopalli oli hyvin lähellä, koska kukaan muu ei ollut siihen mennessä saanut mitään. Hetki tuon jälkeen Ylönen pussitti senttiä pidemmän kalan, joten Olli kiilasi ohitse. Itse en onnistunut enää jakson seuraavissa sessioissa ja Olli sai vielä toisenkin sekä Niksu ja Vyrtsi isommat kalat mieheen kuin minä, joten pisteitä iltapäivästä tuli neljä.
Hakalan Tommi C+D ryhmästä oli samanaikaisesti saanut kalan Kivijärvestä, joten hän oli ainut jokaiselta jaksolta kalaa saanut ja selvä/ylivoimainen kilpailun voittaja. Hyvärin Eetu myöskin C+D:stä oli röytänyt viimeisellä jaksolaan siihen malliin, että kiipesi podiumille

Omiksi yhteispisteiksi tuli 22, jotka riittivät skaban neljänteen sijaan ja varsin kivoihin ranking-pisteisiin.

Kisan viisi parasta: (muut sijat täältä: http://www.perhokalastajat.net/perho_sm/ )

1.Tommi Hakala
2.Ylönen Olli
3.Hyväri Eetu
4.Laitinen Jarno
5.Nieminen Saku

Viikonloppu oli järjestelyineen varsin esimerkkillinen ja majoituspuitteet vertaansa vaille. Iso kiitos viikolopusta kuuluu myös Lohenrenkaan yrittäjäpariskunnalle Virkeille!