maanantai 14. kesäkuuta 2010

Hammonjoen karsinta

Hammonjoen karsinta 12.6.2010

Tällä kertaa oli vuorossa itselleni täysin tuntematon kala-/kisapaikka, mitä nyt olin nähnyt valokuvia ja lueskellut Hytösen blogikirjoituksia paikasta. Kauden alussa sain niin korkean varasijan kyseiseen kisaan, että pääsy kisaan ei käynyt edes mielessä, joten en ollut vaivautunut tekemään tutustumisreissua paikkaan. Peruutuksia olikin tullut runsaasti ja kun Metson Petteri soitteli alkuviikosta ja tarjosi paikkaa, niin tottahan toki silti lähdin kisaan mukaan.

Sää kisa-aamuna oli perinteinen suomalainen kesäsää eli kylmä ja kostea. Kahvin juonnin lomassa arvoin itseni A-ryhmään ja taistelupariksi sain kokeneen Hammonjoen kisaajan Jani Huhtaniskan.

1. jakso

Kalastuksen aloitin poolista yksi ja jo välineitä viritellessäni metsän keskellä huomasin yhden asian olevan varma, nimittäin hyttysiä oli aivan järjettömästi.

Kun ensimmäinen kalastusheittoni lensi suoraan vastarannan puskan juureen ja perhot jäivät sinne, niin mietin, että mitäköhän tästäkin päivästä mahtaisi tulla. Pikkuhiljaa sain kuitenkin juonesta kiinni ja onnistuin lopulta käyttämään mittauksessa kuusi puronieriää sekä karkuuttamaan ainakin saman verran. Huhtaniska kalasti poolin jälkeeni onnistui saamaan seitsemän puronieriää. Varsin hyvä aloitus siis molemmille.


2. jakso


Vuorossa oli pooli kahdeksan ja tällä kertaa ensimmäisellä heitolla perhoon nasautti 33 cm:n puronieriä. Tuuletin jo, että hyvin lähti homma käyntiin. No, loppujakson, näin jälkikäteen ajatellen, kalastinkin todella surkeasti. Paljon karkuutettuja kaloja ja lisäksi jätin alaosan ottipaikat aivan liian vähälle huomiolle. Lopulta ensimmäinen kalani jäi myös viimeiseksi tältä jaksolta. Jani onnistui alaosilta saamaan kaksi kalaa ylös.

3. jakso


Ruokatauon jälkeen kalastusjärjestys vaihtui ja sain seurailla Janin puuhasteluja ennen omaa kalastusvuoroani. Vuorossa oli pooli kolme heti nuotiopaikan vieressä. Kalat olivat selvästi pinta-aktiivisia ja Jani saikin kolme puronieriää pienillä pintaperhoilla. Ajattelin itsekin laittaa pintaperhot kehiin, mutta silloin tajusin, että eihän minulla ole pintaperhorasioita edes mukana. Voi prkl! No, ei auttanut muuta kuin viritellä jotain vastaavaa, joten valitsin siiman päähän pienet painottamattomat nymfit. Näillä onnistuinkin saamaan kaksi puronieriää, joten jakso oli pelastettu.

4. jakso

Viimeisenä oli vuorossa pooli numero kuusi. Jani kalasteli poolin jälleen ennen minua onnistui todella hienosti onkimaan kolme puronieriää ja yhden kirjolohen. Oma kalastukseni oli jälleen jotenkin nihkeää, mutta onnistuin lopulta kaivamaan yhden puronieriän tältä poolilta.


Kaiken kaikkiaan suoritukseni oli vähintäänkin tyydyttävä ottaen huomioon miten heikosti paikkaa entuudestaan tunsin. Finaalia ajatellen pistetili ei karttunut, mutta oppia tuli jälleen kerran varsin mukavasti.

Lopputulokset:

1. Erämies Janne
2. Auramaa Kalle
3. Levänen Jukka - ESKPK
4. Huhtaniska Jani
5. Penttilä Tapio
6. Vappula Antti
7. Kinnunen Santeri
8. Lähteenmäki Antti - ESKPK
9. Tiainen Joni
10. Pohjola J-P
11. Järvinen Ville
12. Koivula Ismo
13. Lindfors Timo
14. Metso Petteri - ESKPK
15. Sipponen Pietari
16. von Hertzen Olli


-Antti Lähteenmäki

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Perhonjoen karsinta 2010

Kaustisilla, Perhonjoella järjestettiin kolmatta kertaa SM-karsinnat. Ensimmäiset, -08 olivat kaksipäiväiset, jolloin toisena päivänä kisattiin järviosuus Seljesillä. Seuraavana vuonna, kuten nytkin kisat olivat lähistön kolmella koskialueella. Kosket ylhäältäpäin lukien Markunkoski, Mosalankoski ja Ojalankoski.


Kosket ovat erittäin hienoa, luonnontilaisia, joissa on ilo kalastaa. Ainoat huonommat seikat lähinnä hieman turhan tumma, humuksen värinen vesi sekä luontaisen kalakannan tila. Tuon takia kisatkin on 99-prosenttisesti istutetun kirjolohen kalastusta, eli tuttavammin killekisa.
Itse kilpailu oli kärjen osalta hyvinkin tiukka aivan loppumetreille.

Niemisen Saku ja Kurtin Heikki roikottivat kaloja siihen malliin ekalta jaksolta, että jo siinä vaiheessa peli näytti olevan näiden kavereiden käsissä. Kallion Kai ja paikallisista Kujalan Kaj olivat hyvin tiukasti myös kärjen tuntumassa. Kurtilla oli A-ryhmäläisenä hieman epäonnea, koska hän joutui viimeiset kaksi jaksoa kalastamaan heti 20min Naagen perään poolinsa. Hyvin Heikki siitä suoritui, koska toisella jaksolla hän sai yhtä monta kalaa kuin Nieminen, mutta Sakun viimeisen jakson neljä kalaa "laatoilta" oli sinetti voitolle, vaikka Heikki samasta pooolista saikin omalla viimeisen jakson viime minuuteilla kalan ja vältti blänkit.

Oman seuramme suoritus oli lähinnä kelvoton.
Itse oli 13. ekan jakson blänkkien ansiosta, jonka jälkeen peli oli siinä. Viista blänkkäsi kaksi jaksoa ja jälkimmäinen laitetaan ainakin hukkuiden perhorasioiden ja sitä myötä kadonneen motivaation piikkiin, joten Juhankin sijoitus aivan häntäpäässä.
Suurkiitokset vielä Perhonjokilaakson Perhokalastjille vertaansa vaille olleista järjestelyistä !

Kisan viisi parasta:
1.Nieminen Saku
2.Kurtti Heikki
3.Pikkarainen Arto
4.Kallio Kai
5.Kujala Kaj

ESKPK:
13.Jarno Laitinen
17.Juha Viista


Seuran jäsenistä ensi viikonloppuna Nukarinkoskella tulessa Hytönen, Lähteenmäki, Laitinen ja Penttinen.

Hammonjoen karsinta 12.6.2010, top 3

Hammonjoen karsinnastakin tuli menestystä seuralle. Tässä kisan top 3.

1. Janne Erämies
2. Kalle Auramaa
3. Jukka Levänen - ESKPK

Ja täällä muutama KUVA kisoista.

tiistai 8. kesäkuuta 2010

Kisaraportti Ahvenlammen karsinnasta

Ahvenlammen karsinta 6.6.2010


Aamulla kellon kilahtaessa hieman ennen viittä, oli fiilikset heti korkealla, sillä tänään pääsisi suuntamaan kohti Vekaranjärven varuskunta-aluetta ja Ahvenlammen SM-karsintaa. Kyseinen karsinta on mielestäni parhaimpia, ellei jopa paras, pitkin vuotta käytävistä karsintakisoista. Huolto ja järjestelyt pelaa ja kalastus on todella laadukasta. Eipä sitä kai oikein enempää voi vaatia.


Paikan päälle oli saapunut 37 armoitettua kilpaperhokalastuksen harrastajaa, joten taisto kärkisijoista tulisi tänään olemaan todella kova. Arvonnan tuloksena päädyin B-ryhmään, joten sain rauhassa viritellä vehkeet kuntoon ja valmistautua aamupäivän ensimmäiseen sessioon.


1. jakso


Venekaverina oli Mäkipään Tero ja yhdessä tuumin päätimme aloitella kalastuksen lähtörannan puolta driftaillen. Jo muutaman minuutin kuluttua aloituksesta tuima tärppi ja hetkeä myöhemmin kirjolohi haavissa. Peli oli avattu, tästä olisi hyvä jatkaa. Ensimmäisen kalan jälkeen piteli hetken hiljaista ja päätimme suunnata vastarannan puolelle. Tämä osoittautuikin hyväksi valinnaksi, sillä heti ensimmäisellä driftillä sain useamman tärpin lisäksi yhden kalan ylös. Myös Terolla oli runsaasti tapahtumia, mutta valitettavasti ne eivät realisoituneet kaloiksi asti. Jatkoimme saman reunan kalastamista loppujakson ja onnistuin saamaan vielä yhden kirjolohen.


2. jakso


Tälle jaksolle venekaveriksi tuli Janne Pirkkalainen, jonka kanssa kalastin sattumoisin täällä myös viime vuonna 2. jakson. Taktiikaksi valitsimme järven keskiväylän driftailun monen muun veneen tavoin. Melko pitkään kalastelimme ilman mitään tapahtumia, kunnes viimein uimalaiturin kohdalla alkoi tapahtumaan. Muutaman minuutin sisällä saimme kalat mieheen ja siinä ohessa sähläsimme mittakaukalon järven pohjaan. Koukkasimme hakemaan uuden kaukalon ja jäimme kalastelemaan laiturin viereistä lahtea. Onnistuin saamaan vielä yhden kirjolohen ylös ja harmittavasti yksi kala irtosi hieman ennen h-hetkeä eli haavimista. Janne sai vielä kaksi kalaa, joten hänelle tuli korttiin kolme merkintää tältä jaksolta.


3. jakso


Venekaveriksi tuli tällä kertaa Vihtori Kivistö ja ennen jakson alkua oli tiedossa, että hän ja Vappulan Antti olivat vahvimmin kiinni kilpailun voitossa. Oma tilanteeni oli myös erittäin hyvä ja arvelin, että hyvällä jaksosijoituksella olisi mahdollisuudet hyvään loppusijoitukseen koko kilpailussa. Taktiikkamme oli sama kuin edellisellä jaksolla eli keskiväylää pitkin mentäisiin. Melko nopeasti sainkin ensimmäisen kalan ylös ja mittaukseen. Tämän jälkeen oli hieman hiljaisempaa ja päätimme siirtyä lähemmäs rantaa. Valinta osoittautui oikeaksi ja varsin pian itsellä todella raju tärppi ja siima karkasi vauhdilla veneen pohjalta. Kala ilmaan ja yht’äkkiä myös toinen leiskautus, jolloin huomasin, että nyt on tuplatärppi! No niinhän siinä kävi, että toinen kala katkotti keskitapsin, mutta toinen kala tuli sentään haaviin asti. Seuraavaksi Vihtori vetikin neljä kalaa putkeen ja alkoi varmistelemaan kilpailun voittoa. Itse sain vielä jakson lopuilla kalan, joten omat odotukset sijoituksen suhteen olivat korkealla.


Kaiken kaikkiaan kilpailu sujui omalta osaltani erittäin hyvin ja myös sijoitukseen, joka oli kuudes, täytyy olla todella tyytyväinen.






Kilpailun lopputulokset:


1. Kivistö Vihtori

2. Vappula Antti

3. Levänen Jukka - ESKPK

4. Ilves Markku

5. Tandefelt Markus

6. Lähteenmäki Antti - ESKPK

7. Laitinen Jarno - ESKPK

8. Pirkkalainen Janne

9. Helenius Mika

10. Ristolainen Ville

11. Manelius Petri - ESKPK

12. Paimander Jan

13. Rosenström Juhani

14. Ollikainen Juha-Pekka

15. Kiuru Mikael - ESKPK

16. Siltanen Juuso

17. Ijäs Saku

18. Pölkki Esa

19. Sipponen Pietari

20. Räty Ilkka - ESKPK

21. Viista Juha - ESKPK

22. Tiainen Joni

23. Kunelius Joonas

24. Koivula Ismo

25. Virolainen Petri

26. Metso Petteri - ESKPK

27. Hytönen Harri - ESKPK

28. Erämies Janne

29. Penttinen Juha - ESKPK

30. Lindfors Timo

31. Palmroth Markus

32. Ylönen Olli

33. Mäkipää Tero

34. Törmälä Rami

35. Viljanen Leo

36. Heikkinen Janne

37. Paananen Jani



- Antti Lähteenmäki


sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Ahvenlammen karsinta 6.6.2010

Jyräänjoen tavoin tänään vasta tulokset kärjen osalta. Huomenna ehkä sitten enemmän tarinaa viikonlopun koitoksista..

Ahvenlampi 6.6

1. Vihtori Kivistö
2. Antti Vappula
3. Jukka Levänen - ESKPK
4. Markku Ilves
5. Markus Tandefelt

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Jyräänjoen kärki

'Nopeat' tulokset Jyräältä eli top5.

1. Jari Heikkinen
2. Ismo Koivula
3. Harri Hytönen - ESKPK
4. Leo Viljanen
5. Antti Vappula

Täydelliset tulokset ja rapsaa kunhan palaillaan reissusta. Huomenna kisaillaan vielä Ahvenlammella.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Tero lähtee Puolaan

Tänä vuonna 30 Perhokalastukseen MM-kilpailut järjestetään
Etelä-Puolassa San-joella. Samoilla paikoilla järjestettiin myös,
EM-kisat 2005 ja MM-kisat 1998.

Joukkueita kilpailussa on huikeat 29 kpl. Suomea kilpailuissa edustaa
äärimmilleen hiottu joukkue, hallintoa edustaa Kapteeni Mika Vainio,
Manageri/Varamies Jyrki Hiltunen. Tulilinjalle uhrataan Jarkko Suominen,
Olli Toivonen, Tero Mäntylä, Ville-antti Jaakkola ja Arto Kokkila.


Odotukset joukkuueella ovat kovat kalastettaessa Euroopan kärkipäähän
kuuluvalla joella. Suurimpia menohaluja hillitsee tällä hetkellä
massiiviset tulvat, normaali kesän minimi juoksutus pyörii siinä 10 m3:n
paikkeilla, nyt vettä menee 350m3. Kilpailun järjestäjät saavat
toivottavasti rajoitettua yläpuolisen vesivoimalan virtaamaa ennen
kilpailua, mutta kaikkihan tietävät mitä nopeat virtaaman vaihtelut
vaikuttavat kalojen käyttäytymiseen.

Toisaalta hieman korkealla oleva vesi ei ole ikinä ollut ongelma Suomen
joukkuelle, tietäen meidän harjoitusvedet!

Ainoa mikä hieman huolettaa tässä matkalla lentokentälle, pitäisikö
Rzeszowissa odottava vuokra-auto vielä vaihtaa veneeseen...

teksti : Tero Mäntylä
kuva : Harri Hytönen

Maajoukkueen blogi
San joen tilanteesta
Järjestäjien kisasivu